lauantai 23. syyskuuta 2017

Teivo Trail III/2017 takana

Teivossa tavattiin jälleen, tällä kerralla polkujuoksusarja Teivo Trailin kauden 2017 päätöskilpailun merkeissä.

Säätiedotus oli luvannut tulevaksi lämmintä, jopa siinä määrin, että olisi ollut oikeutettua puhua ns. alkuperäis-amerikkalaiskesästä, mutta luvattu lämmin ilmanala ei aivan kokonaisuudessaan ollut ehtinyt paikalle asti, totesivat toimitsijat ottaessaan aikoja puolikohmeisin sormin. (Ajat tulivat kuitenkin oikein). Toisaalta, osansa asiaan tuotti myös Teivaalanharjun jyrkkä rinne, sekä siinä kasvavat puut, jotka valitettavasti työnsivät latvansa auringon ja paljolti siitä johtuen nyt siis Teivon katsomorakennuksen varjoisan  takapihan väliin, takapihan, joka auringonpaisteisena olisi ollut huomattavasti mukavampi ympäristö niin toimitsijoille toimia kuin maaliin tulleille kilpailijoille tasoittaa nestetasapainoa ja odotella palkintojenjakoa, sekä... (poistettu 37 riviä samaa vilutuksen voivottelua, latojan tuomio!) Siellä oli 12 astetta lämmintä, varjoa ja pieni tuulenvire!

Nelisenkymmentä pelotonta polkujen tallaajaa säntäsi jälleen matkaan toimitsija Jari P:n ilmoille saattaman ravilähetyksen "Yksi-kaksi-aja!" inspiroimana. Jännitystä oli aavistuksen normaalia enemmän ilmassa, koska oli tiedossa, että tulevan viikonlopun pyörämaastoajokilpailuiden toimitsijat olivat käyneet jo etukäteen merkitsemässä osittain polkujuoksun kanssa päällekkäistä reittiään samantapaisilla nuolimerkinnöillä kuin Teiv Trail.
Kuinkahan käynee, pysytäänkö reitillä, saattoivat vallankin ensikertalaiset aprikoida mielessään. Toimitsijakunta oli kuitenkin varautunut hälyttämällä metsän siimekseen vahvistusvoimia viittoilemaan kilpailijoita oikealle tielle, jolla sitten kyllä pysyttiinkin.

Tällä kerralla nähtiin uutta ulkomaistakin voimaa, kun ensimmäisenä miesten kympin reitiltä  kuvitellun maalivaatteen alle norjalla loppukirillä saapui Lars Moholdt, norjalaista Rindal IL -seuraa (joka muuten takavuosina St. Olavsloppetissa oli Teivolle tuttu kilpakumppanijoukkue) edustava Norjan poika, jonka epäiltiin pitäneen reittiä turhan tasaisena. Välittömästi maaliintulon jälkeen haastatteluun alistettuna Lars totesikin nousujen kotimaassaan olevan pitempiä, mutta niiden jyrkkyys tällä reitillä oli kuitenkin hieman pistänyt hengästyttämään.

Kuudella kilometrillä voittajan saapuessa maaliin Joonas Kuisman hahmossa päästiin toteamaan, että Joonas oli ottanut tosissaan viime kisan jälkeen ilmoille heitetyn sovinistisen voivottelun ja palautti ko. matkan reittiennätyksen takaisin karumman näköiselle sukupuolelle.

20 kilometriä oli - kuten koko kautena - tänäänkin toisen vuoristomaan kasvatin, Sergio Minderin, täydellisessä hallinnassa.

Näin siis saatiin tämä kausi Teivo Trailia valmiiksi.

"Mitäs nyt tehhään, kun erotaan ja ikävään jäähään?", saattoi monen juoksijan mielessä käydä, mutta ainakin kokeneemmat tietävät vastauksen: Teivocup on taas alkamassa. Lokakuussa kirmataan esi-Teivocup ja marraskuussa alkavat varsinaiset osakilpailut.

Tervetuloa sinne siis!