sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Teivo Trail I/2016 tunnelmia





Kaikkien aikojen ensimmäinen Teivo Trail -polkujuoksusarjan osakilpailu on juostu. Reitti ei jättänyt ketään kylmäksi ja sitä kiitettiinkin monipuolisuudestaan ja haastavuudestaan. Jyrkät mäet koettiin haastavina, mutta tervetulleina ja ominaisina polkujuoksulle. Samoin kiitoksia järjestäjät saivat hyvin merkatusta reitistä. Ainoastaan muutamassa jyrkässä kurvissa olivat opastenuolet hieman väärässä kohdassa näkyvyyden kannalta. Järjestäjät lupaavatkin ottaa palautteesta onkeensa ja seuraaviin osakilpailuihin lisätä opasteet ennen käännöksiä, niin että juoksijat saavat ennakkotiedon tulevasta mutkasta.

Sään haltijakin oli suosiollinen ja juoksijat nauttivat poluista pilvisessä, mutta lämpimässä säässä. Noin viiden kilometrin kohdalla ylitetyllä kevyen liikenteen sillalla sijaitsi juottopiste, jonka tarjottavat kelpasivatkin juoksijoille.

Miesten 20 km:n matkalla vauhdikkaimmin reitin suoritti FMR:n Juha Virtanen, jonka aika maasto huomioon ottaen oli erinomainen 1.28.37. Toinen sarjassa oli Jere Siivonen Pirkkalasta ajalla 1.41.27. Kolmanneksi kiri Olli Sjöstrom Espoosta 1.42.09.  

Miesten kympillä kiivainta vauhtia piti Teivo Stayersin Lassi Hopeasalo erittäin kovalla ajalla 42.33. Toiseksi juoksi hienosti Lauri Ojansivu (TeSt) ja uskomattomaan loppukiriinkin jäi vielä voimia. Aika Laurilla 44.50. Kolmas oli Ylöjärven Ryhdin Tino Stenman ajalla 45.12.

Naisten 20 km voitti Outi Ruuska Tampereelta ajalla 1.56.54. Toinen oli Tiina Turunen Ylöjärveltä. Aika 2.17.14.  

Naisten kympin voitti Piia Meriläinen-Honkala (TeSt) ja matkaan kului aikaa 1.14.15.

Järjestäjät kiittävät kaikkia osallistujia ja toivottavat kaikki polkujuoksusta kiinnostuneet mukaan seuraavaan osakilpailuun, joka järjestetään 20.8.2016.

Tulokset

Kuvia tapahtumasta